Yhteystiedot

Maija Nivala
Hanhelankuja 20
90840 Haukipudas
Finland

Satunnainen kuva

HYVÄÄ JOULUA JA TSEMPPIÄ VUODELLE 2010!

Perjantai 25.12.2009 klo 17:28

4kuvaa_edit22.jpg

Kiiruna ECP 19.12.-20.12.2009

Maanantai 21.12.2009

Lumen tulon kanssa on ollut jännittämistä kerrakseen. Oloksen hyvien olosuhteiden vuoksi uskallettiin lähteä kokeilemaan kuntoamme myös Kiirunaan Eurooppa cupin osakilpailuun. RPKK:n riveistä matkalle lähtivät Marika, Kati, Vesku, Heidi ja minä. Sääennusteet lupasivat kylmää kyytiä ja myös starttien onnistuminen saattoi olla vaakalaudalla. Lauanaina meitä suosi mukava talvisää 10 astetta pakkasa ja heikko lumisade. Sunnuntaina pakkasta oli 13 ja päälle hyytävä tunturituuli.

19.12.2009 Combined 4x2,5 km

Yhdistetyn kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Ruotsissa tällä mallilla. Starttiviivalla oli kahdeksan koirakkoa ja selvästikin kaikkia jännitti. Onneksi rata oli leveä kauttaaltaan, mutta koirien motivaatiolle on aika kova haaste ohittaa maalialue 3 krt. Pulkkakierroksilla pysyttelimme kärjen takana jarrutellen, kuten tälle lajille ominaisesti naisten kisassa tapaa käydä. Pulkan sain irrotettua hyvin, mutta kylmettyneet sormet eivät menanneet millään saada koirahiihtonarua kiinnittymään Karman valjaisiin. Naruosuudella nousimme Marikan ja Loren kantaan, mutta viimeisellä kilometrillä heidän puristus oli kovempi ja tulimme maaliin 9 s kärjestä ja sijoituimme toiseksi.

20.12.2009 Koirahiihto 3x3 km ja harrastussarja 3x3 km, viralliset tulokset 2x3 km

Koirahiihtoon viralliseen kisaluokkaan starttasin Karman kanssa. Poika juoksi kylmässä ilmassa erittäin hyvin. Voitimme luokkamme 22 sekunnin erolla Marikaan ja Sam-koiraan. Harrastussarjan sai hiihtää 1x3 km tai 2x3 km, meille luvattiin kellottaa aika myös 9 km:lle, joten päätimme Marikan kanssa hiihtää sen. Viralliset tulokset tulivat 6 km kohdalle. Max pääsi näyttämään taitonsa ja se juoksikin yllättävän pirteästi. Ohituksia tuli runsaasti ja pää pyöri kuin hyrrä, kun vastaantulijoita tuntui olevan jokapuolella. Saimme kuitenkin kellotettua päivän toiseksi parhaimman harrastusluokan ajan. Kärkeen tuli runsaasti eroa, 55 s, mutta nyt on saatu hiihtokisoistakin hyvää kokemusta. Nyt jäädään hyvillä mielin odottelemaan luvattuja lumisateita

 

 

 

 

Oloksen lumileiri 3.-6.12.2009

Keskiviikko 9.12.2009

Oloksen lumileiri pidettiin jo tutuksitulleella paikalla joulukuun alussa. Meidän poppolle tämä oli 3 kerta. Tällä kertaa majoituimme Särkijärven hienoihin lomamökkeihin ja kylläpä niissä kelpasikin asustella!

Koirien kanssa keskityttiin pääasiassa koirahiihtona tehtyihin treeneihin. Paikalla oli runsaasti leiriläisiä ja näin ollen myös sosiaalistamista ja ohituksia päästiin harjoittelemaan. Myös Frodo kävi näyttämässä vetokoiran kykyjään ja kylläpä sillä intoa tuntui olevankin. Tästä on mukava aloittaa talven kilpailukauteen valmistautuminen tosissaan.

Canicross SM Riihimäki 24.-25.10.2009

Tiistai 27.10.2009

Riihimäki sai tänäkin vuonna järjestettäväksi Canicrossin SM-kilpailut. Järjestäjillä oli esittää VUL-hallitukselle toimiva kisakoneisto ja kun kilpailuareenakin muuttui kilpailijoita suosivammaksi, niin valinta kisajärjestäjäksi oli selvä.

24.10.2009 canicross naiset 5 km

Vuorossa oli ensimmäinen virallinen kisastartti Maxin kanssa. Aamulla jännitti aivan mielettömästi, koska juoksureitti oli vaativa kovavauhtisten alamäkien vuoksi. Lisäksi kilpailussa kierrettiin 2,5 km reittiä. Ensimmäinen kierros mentiin aivan kelpovauhtia, emännällä oli koko juoksun ajan aivan mieletön kylkipistos ja se meinasi haitata erityisesti alamäkijuoksussa. Toisella kierroksella Max veti vielä mallikkaasti ja vauhti riitti yllätykseksemme kolmanteen sijaan.

25.10.2009 sekaviesti 3 x 2,5 km

Edellisen päivän hyvän henkilökohtaisen kilpailun vuoksi pääsimme Rovaniemen palveluskoirakerhon I- joukkueeseen. Joukkehenki oli hyvä ja korkealla! Lupauduin Maxin kanssa aloitusosuudelle. Lähtö meni hyvin ja pysyttelimme hyvin palkintosijojen läheisyydessä. Oma juoksu tuntui tänään paremmalta kuin lauantaina. Liekö syynä 10 h yöunet verrattuna edellisen yön 5 tunnin uniin sekä ajourakan uupumukset lisäksi.  Sunnuntaina viestin kärki meni aivan liian kovaa meidän tasoon verrattuna. Joukkueessamme oli lisäksemme Vesa-Pekka Jurvelin ja Nero sekä Marika Tiiperi ja Lore. Loppusijoitus hienosti toinen.

 

rajattu24102009078.jpg

Jämi, kärryn SM

Sunnuntai 11.10.2009

10.10.-11.10. Jämillä pidettiin käryluokkien SM-kilpailut. Karman kanssa osallistuimmen kaksi päiväiseen yhden koiran kärryluokkaan ja sijoituimme tiukassa kilpailussa toiseksi. Paransimme reitillä aikaamme reilun minuutin verran keväästä, joten tyytyväisiä ollaan. Marian ja Levin vauhti oli tänäkin viikonloppuna vertaansa vailla, heidän kehitys on ollut huima! Mielenkiintoinen talvi on varmastikin tulossa.

Maxin kanssa osallistuimme 3,3 km harrastusluokan juoksuun ja paransimme aikaamme keväästä reilu 1 min, joten jännittynein mielin alamme valmistautua Riihimäellä pidettäviin Canicrossin SM-kilpailuihin.

Puijo ja pyörä SM

Lauantai 3.10.2009

Tarkoitus oli lähteä Kuopioon kokeilemaan pyöräilyä Karman kanssa. Hannu pääsi sairaalasta kotiin, joten reissu jäi tekemättä.

Junkkari 26.9.-27.9.

Sunnuntai 27.9.2009

Päätimme osallistua Maxin kanssa Junkkariin Hannun toiveesta. Lauantaina oli vuorossa peltokoe, jossa Max sai ainoa poika 6 tytön joukossa. Ryhmässä oli lyhytkarvaisesten saksanseisojien lisäksi bretoni ja weimarinseisoja. Maastomme olivat Kauhavalla ja odotettavissa oli vain fasaanille tulevia riistatöitä. Lintuja löytyi harvakseltaan. Keli oli vaikea lämpöä 20 astetta ja tuuli kova. Maxin kanssa saatiin hyvä seisota iltapäivälle, mutta fasaani juoksi alta pois, joten siitä tuli pöytäkirjaan merkkaukseksi tyhjä seisonta. Kylmän linnun nouto sujui yli odotusten, luovutus seisten ja siitä menetettiin 1 piste. Tuloksena Nuo 0, 32 pistettä.

Sunnuntaina oli ulkomuotokatselmus ja Max sai arvosanaksi hyvä.

Hannu

Torstai 24.9.2009

Tänä aamuna meidän perheen elämä sai ikävän käänteen, kun Hannu sai sairauskohtauksen herätessään. Tarkemmissa tutkimuksissa syyksi paljastui molemmin puoleinen pikkuaivoinfarkti.

Pentutapaaminen Hellanmaalla

Lauantai 5.9.2009

Pentutapaamisesta oli puhuttu jo varmaan ennenkuin pennut edes syntyivätkään. Keväällä meitä oli tapaamisessa vain me, mutta nyt paikalla olivat lähes kaikki M-pentueen jäsenet innostuneiden omistajiensa kanssa.

Päivä oli erittäin tuulinen ja lämmin. Riistatilanteita saatiin muutamalle koiralle. Max pääsi päivän lopuksi seisomaan pyyparvea ja hienosti teki riistatyön sääntöjen mukaisesti. Kylmän linnun nouto sujuu jo paremmin, riistaan tarttumisen ja luovuttamisen eteen on vielä tehtävä töitä. Kuvia päivän tapahtumista löytyy Jokilakian kennelin kotisivuilta.

Frodo

Tiistai 28.7.2009

Koiraperheeseemme on tullut uusi jäsen Norjasta. Sai nimekseen tarun hohtoisen nimen Frodo.

Sulkavasoutu 11.7.2009

Keskiviikko 15.7.2009 klo 23:12

Tämän kesän uusin treenikokeiluni on kirkkovenesoutu. Ystäväpiiri on siitä jo muutaman vuoden puhunut ja ovat houkutelleet kokeilemaan lajia. Alku kesästä hyppäsin veneen kyytiin ja niinpä se vei sitten mukanaan. Joukkueurheilua ja yksilösuoritusta samaan aikaan. Erittäin mukavaa vaihtelua normaali arkeen.

Sain mahdollisuuden päästä Lapin Kullan sekajoukkueeseen Sulkavalle. Soudimme n. 58 km aikaan 4.24 ja saavutimme sekajoukkueiden SM- pronssia! Seuraava koitos soutamisen parissa ovat 2 km ja 10 km "sprinttimatkat" elokuun lopussa Evijärvellä. Tarkempia tietoja soudusta löytyy www.suursoudut.net

 

Näyttelytulos 13.6.2009

Maanantai 15.6.2009

Lauantaina saatiin kuin saatiinkin Maxille näyttelytulos, vaikka sitäkin piti jännittää, kun poika on ottanut liikaa mallia muun lauman koirista ja kasvanut korkeutta enemmän kuin rotumääritelmät sallii... Mutta nyt ovet KAER-kokeisiin ovat auki, jippii!

Max "uimakoulussa"

Maanantai 1.6.2009 klo 21:13

Nyt Oulun seudun vedetkin ovat lämmenneet sen verran, että noutoharjoituksia on mielekästä tehdä. Toistaiseksi noutoesineenä on käytetty fresbeetä, mutta pakkasessa odottaa myös linnut. Vedestä noutaminen sujuu tällä hetkellä paremmin kuin maalla nouto, joten työsarkaa riittää.

 

 

31052009006.jpg
Etualalla Max ja takana Karma

 

Valjakkourheilua Jämijärvellä 21.5. - 24.5.09

Maanantai 25.5.2009

Vietimme 3,5 vuorokauden leirin Jämijärven maastoissa Maxin ja Karman kanssa. Leiriohjelmaan kuului lenkkeilyä, Jämin kesälajien kilpailu sekä VUL vuosikokoukseen osallistuminen.

Kesä Jämi-kilpailu pidettiin lauantaina 23.5. ja Maija osallistui Maxin kanssa koirajuoksuun, jossa matkana oli 3,3 km 4,4 km sijasta 16 asteen lämpötilan vuoksi. Aikaa matkalla meni 11.35 sijoitus 3.. Karman kanssa Maija osallistui 4,4 km matkalle 1R-luokkaan, jossa starttasimme radalle sarjamme ensimmäisenä. Onnistuimme parantamaan hieman viime syksyistä aikaamme, tulos 9.27 ja sijoitus 2.. Leirin aikana Max oppi uimaan Jämijärvessä :).

Sunnuntaina VUL vuosikokoukseen osallistui ilahduttavan paljon lajin harrastajia ja 14 seuralla oli paikalla edustajansa. Sain kunnian jatkaa VUL hallituksen jäsenenä. Kiitos luottamuksesta!

 

Maxin kanssa pyyjahdissa 18.4. - 19.4.

Maanantai 20.4.2009

Nyt kun Oulun seudun hiihtokelit alkoivat olla viimeisillään niin maltoimme lähteä lumettomalle seudulle eli Hellanmaalle Maxin kotikonnuille. Ensi syksynä meillä on edessä Maxin kanssa Saksanseisojakerhon järjestämä noin vuoden ikäisille mannermaisille kanakoirille suunnattu jalostuskatselmus, jossa arvostellaan peltokoe, ulkomuoto ja vesityö.

Jounin, Hannun ja Maxin kanssa lähdettiin tarkistamaan sänkipeltoja, joissa oli toiveita kohdata pyypareja sekä fasaaneja. Lauantaina Max näytti hienoja metsästyskoiran elkeitä seisomalla pyyparin sekä fasaanin. Ennen kaikkea emännän mieltä lämmitti se, että Max malttoi riistan ylösnoston jälkeen jäädä paikoilleen. Sunnuntaina tassuissa taisi jo painaa pitkät haukuajat pelloilla ja tuloksena oli pariin otteeseen törmäys. Tästäpä sitten onkin mukava lähteä reenaamaan kohti syksyä. Edessä on ainakin nouto- ja uimakoulut.

 


Syötehiihto 4.4.2009

Maanantai 6.4.2009 klo 21:25

Kevään hiihtokelien ollessa parhaimmillaan ja koirakisojen ollessa tauolla päätimme startata Syötteen maisemissa ilman koiraa Hannun kanssa. Maija hiihti naisten kilpasarjassa 50 kilometrillä voittoon ajalla 2.32. ja Hannu kuntosarjan 28 kilometrillä kahdeksanneksi ajalla 1.44.

Hannun ja Karman ensimmäinen kisastartti

Tiistai 24.3.2009

Hannu ja Karma starttasivat OPKYn järjestämissä SPKLn valjakkohiihtokilpailuissa 22.3.2009. Kilpailumatkana oli Auran majan 10 km latu, josta löytyy hiihtäjän iloksi muutama mäkikin :). Sijoitus hienosti 3/6.

Avainsanat: valjakkohiihto

SPKL SM 7. - 8.3.2009

Perjantai 13.3.2009 klo 19:45

7.3.2009

Takana puolentoista viikon kova sairastelu SOCin jälkeen. Parhaimmillaan tuli maattua yli 40 asteen kuumeessa. Oli aika helppo samaistua töissä vastaan tulleisiin A-viruksen kourissa olleiden ihmisten kurjimukseen.

Karman kanssa mentiin pulkka 5 km ja jo heti ensimmäisessä nousussa se oli päättänyt, että pulkan kanssahan hän ei näitä mäkiä juokse. Keli oli pehmeä ja isona koirana Karma painui jonkin verran baanaan. Mentiin sitten tasaiset kohtalaisen hyvää vauhtia ja mäet käveltiin... Lopputulos näkyi maalissa, vuotta nuorempi velipoika voitti mennen tullen ja palatessa. 

8.3.2009

Jouduin tekemään yllättävän seuravaihdoksen olosuhteiden pakosta, joten sunnuntaina startattiin sitten Karman kanssa RPKK:n riveissä naisten A naru viestin toiselle osuudelle. Marika oli aloittajana Samin kanssa ja he tulivat 3 min aikaisemmin startanneiden miesjoukkuiden kanssa ensimmäiseen vaihtoon. Tänään Karma juoksi iloisemmin ja mäkiinkin se jaksoi tsempata kohtalaisen hyvin. Tuotiin joukkue kärjessä vaihtoon. Ankkurina oli Anu ja Poju ja he hiihtivät osuutensa erittäin hyvin. Tuloksena SM kulta ja koko päivän paras viestiaika kaikki joukkueet mukaan luettuina. Meidän kaikkien ajat olivat 6 s sisällä, joten tasaisuudella pärjättiin tällä kertaa. Päivän jännittävimmät hetket koettiin A miesten naru viestin ratkaisun hetkillä, kun Viitahalmeen Maria Levin kanssa veiti pitemmän korren loppukirissä Viiteen Minnasta ja Odista.

 

SOC 21.2. - 22.2.2009 Keminmaa

Maanantai 23.2.2009

21.2.2009

Päätin lähteä lauantain pulkka kympille Jessin kanssa, koska sen kunto on nyt hyvässä nousussa ja operoitu jalkakin oli parantunut hyvään kuntoon. Keli oli luminen ja hieman upottava. Jessi juoksi kuntonsa mukaisesti 7 kilometriin, jonka jälkeen huomasin sen alkavan varomaan operoitua jalkaansa. Niinpä loppumatka mentiin Jessin ehdoilla. Maalissa huomasin, että amputoidun varpaan iho oli jälleen kerran mennyt rikki ja tassu vuosi verta. Eli jälleen kerran paluu lähtöpisteeseen.

 

22.2.2009

12 km koirahiihto Karman kanssa. Kanadan reissusta toipuminen anturoiden pakkasvaurioiden vuoksi on ollut hidasta ja se on vaikuttanut treeniin niin paljon, että päivän kunto oli arvoitus. Samoin emännän kunto tuntui olevan huono, kylmäsi ja kurkkua särki. Lopputuloksena kuitenkin jaettu toinen sija. 

 

MM Kanada

Sunnuntai 1.2.2009

MM- reissu on nyt takana päin ja saaliiksi reissulta tuli 2 hopeaa ja 1 pronssi!!!

Suomalaismenestystä olivat täydentämässä Marika Tiiperi Sam koiransa kanssa. He voittivat kultaa ja pronssia.

Alla hieman matkapäiväkirjaa.

 

12.1.2009

 

Starttasimme puolen päivän aikoihin Tiiperin Onnin ja Marikan kanssa kohti Helsinkiä. 

 

13.1.2009

Jo alkumatkasta kohtasimme vastoinkäymisiä. Finnairin henkilökunnan kanssa käytiin kova vääntö, jotta saatiin kaikki koirat lennolle. Karmaa yritettiin ehdotella käsimatkatavara koiraksi... Mielelläänhän sen olisin ottanut matkustamon puolelle, mutta käsilaukkuun se olisi ollut aika mahdotonta saada mahtumaan.

Lentomatka New Yorkiin kesti pitempään kuin olisi pitänyt. Koirat joutuivat viettämään boxeissan 11 tuntia ja kentällä olikin aikamoinen haukkukonsertti käynnissä, kun me yritettiin selvitä passintarkastuksesta koiriamme hakemaan. Amerikkalaiset ovat kyllä aivan taatusti pelokkain kansa maailmassa, kun kaikilta maahan tulijoilta otettiin sormen jäljet ja kuvakin vielä kaupan päälle.

14.1.2009

Yövyimme yön lentokentän läheisessä hotellissa ja seuraavana aamuna lähdimme hakemaan vuokraamaamme asuntoautoa. Tilaa oli ruhtinaalisesti. Yllättävän vaivattomasti pääsimme 3 kaistaisisia teitä pitkin pois New Yorkista ja Kanadan rajan saavutimme 12 tunnin ajon jälkeen. Lähtiessä New Yorkista pakkasta oli -2 Kanadan rajalla -20 ja se oli vain kiristymään päin.

 

 15.1.2009

Löysimme kuin löysimmekin aamu varhaisella majapaikkaamme, joka sijaitsi Quebecin maakunnassa pienessä St-Paul-de -Montminyn kylässä. Vastassa oli lähes täysin ranskankielien isäntämme Jean-Claude. Majoituimme 3 kerroksisen talon toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Koirat kotiutuivat paikkaan heti. Tästäpä ne vastoinkäymiset sitten alkoivat auton kanssa. Ulkona paukkui tuulen kanssa lähes 30 asteen pakkanen ja kun lähdimme lähiseutuun tutustumaan niin n. 7 km ajon jälkeen mottorista alkoi kuulua vinkunaa ja seuraavassa hetkessä moottorin lämmöt olivat niin ylhäällä, että jäähdytin nesteet tulivat tielle. Ystävällinen täysin ummikko ranskankielinen maanviljelijä auttoi meitä ja hankki jäähdyttimeen lisää nestettä. 

16.1.2009

Nyt sitten alkoi kaupoista jäähdytinnesteen hamstraaminen ja loppureissua ostotahti vain kiihtyi... Kävimme tutustumassa maalipaikalla St-Just-de-Bretenières:ssä kilpailukeskukseen. Täällä yöpyivät myös Norjan ja Ruotsin maajoukkeet. 

17.1.2009

Ensimmäinen päivä suksilla matkustamisen jälkeen. Pakkasta yli 20, mutta aurinko tuntui mukavasti lämmittävän. Kävimme hiihtämässä läheisellä moottorikelkkareitistöllä ja Suomeen verrattuna urat ovat kaksinkertaisesti leveämmät ja töyssyijä ei mailla eikä halmeilla. 

18.1.2009

Mieletön tuisku ja pakkastakin mittarissa yli -12 siihen kun ynnää tuulen niin kylmää kyytiä oli suomalaisellekin. Nyt oli kuitenkin jo pakko valjastaa koirat ja vetointoa niiltä löytyi kaikilta. Marikan kanssa hiihdettiin 16 km matka 15 cm umpihangessa. Oltiin maalissa aika kypsässä mielentilassa... Reitti tulisi olemaan haastava. Pääsääntöisestihän Skandinaviassa kilpaillaan 10 km matkalla vain yhdistetyssä naiset hiihtävät arvokisoissa 15 km. Maastoa radoilla on yleensä eri tyyliin, mutta ylä- ja alamäet tuovat reittiin motivoivaa vaihtelua ja hiihtäjäkin pääsee palauttelemaan välillä, nyt oli tiedossa 4 päivän ajaksi totista hiihtoa.

Radalla oli alussa vauhdikasta loivaa alamäkeä, jonka jälkeen 1,5 km yhtämittainen nousu korkeuseroa n. 40 m, ja siitä vielä erittäin vauhdikas lasku. Pitkiä aivan kuolettavan tylsiä suoria keskellä ei mitään. Puolenvälin paikeilla tuli vielä n kilometrin matkalla loiva piirteinen nousuosuus, muuten rata oli MM-kisoille tyypillisen tasainen. Tuuli mahtui puhaltamaan mistä vain suunnasta. Vielä kypsempiä taisi olla Norjan maajoukkueen hiihtäjät, jotka olivat lähteneet hiihtämään aivan väärään suuntaan lähtöpaikalta ja tulivat kylmettyneinä Hannun kyydissä maalipaikalle.

19.1.2009

Aamulla pakkasta -20 ja lähdettiin tutustumaan paikalliseen laskettelukeskukseen Massif Du Sud:iin. Rinteet olivat hieman eri luokkaa kuin täällä Suomessa. Alueella oli ainoat karttaan merkityt hiihtobaanat. Laduilla kulki kaksi perinteisen latua. Latu oli ensin puolet matkaa ylämäkeä ja sitten tultiinkin toiselta puolen ojaa alas. Mukavaa vaihtelua moottorikelkkojen seassa hiihtelylle.

20.1.2009

Ensimmäinen strarttipäivä koitti kylmänä, mutta aurinkoisena. Mahan pohjassa nipisteli, kun jännitti, että mitenköhän Karma selviää lähes 25 kiloisen pulkkansa kanssa 16 km matkan maaliin. Tähän mennessä Karma on startannut vain yhdistetyn kisaan pulkan kanssa. Reitteijä ei siis päästy pakkasen vuoksi koirien kanssa kiertämään, joten edessä oli koiralle tuntematon taival. Tuskaa ei vähentänyt yhtään sekään, että tiesin Marikan ja Samin starttaavan minuutin peräämme. Karma kuitenkin selvisi matkasta erinomaisesti, maalissa se ei ollut lainkaan väsynyt. Marika ja Sam saavuttivat meidät jo minuutilla n. 4 km ennen maalia, mutta Karman loppukiri oli sen verran parempi, että maalissa eroa oli alle minuutti maailmanmestariin.

20012009276.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 21.1.2009

Tänään vuorossa oli 16 km koirahiihtona ja aivan pirskatin kylmä jälleen. Varmaan yhtenäkään muuna päivänä ei palellut maalissa niin paljon kuin tämän startin jälkeen. Karman juoksu oli hyvää jälleen 12 km asti, jossa oltiin mitallikannassa norjalaisten väliaikojen mukaan. Lopussa edessä ei ollut kiinniotettavia, kun ohituksia oli jo matkalla tehty 7, joten vauhti laski hieman liikaa. Tuloksena kuitenkin hyvä 4. sija ja edelleen Karmalta löytyi maalissakin puhtia. Selvästikin Karmassa näkyi kilpailustarttien puuttuminen tälle kaudelle.

22.1.2009

Kilpailuaamu valkeni tuulisena ja tuiskuisena. Tänään starttasimme toiseksi viimeisenä 16 km matkalle ja tästä oli tänään enemmän haittaa kuin hyötyä, koska radalle kertyi  5 - 10 cm lunta ja edellä menneet koirakot jauhoivat pohjan pehmeäksi. Jessin kunto arvellutti, mutta neiti jaksoi aivan mainiosti 12 km Karman rinnalla, viimeiset 4 km sen oli välillä löysättävä tahtia tämän vuoksi ero voittajaan venähti suureksi. Viimeisillä kilometreillä kuitenkin kohensimme sijoitustamme kolmannelta sijalta toiseksi!

23.1.2009

Viimeinen kilpailupäivä ja tänään sitten vuokra-automme sanoi itsensä totaalisesti irti. Siinä sitten oltiin -20 asteen pakkasessa aamulla klo 7 pysäyttelemässä ummikkon ranskankielisiä ihmisiä ja yritettiin saada kyytiä Daaquamiin lähtöpaikalle. Eräs ystävällinen mies lähti meitä viemään lava-autollaan. Viisipaikkaisessa autossa oli siis 5 ihmistä ja 3 koiraa sulassa sovussa. Pulkat ja sukset tulivat auton lavalla. Kilpailukeskuksessa meille ilmoitettiin, että startti oli siirretty aamu 9 klo 11.30 pakkasen vuoksi. Tälle ajalle ruotsalaisten maajoukkueen hiihtäjämiehet luovuttivat ensin autonsa ja sitten mökkinsä meidän käyttöön! Aivan mielettömän hieno teko!!! Näiden kommellusten jälkeen löysimme kuin löysimmekin itsemme starttiviivalta.

Tänään siis vuorossa oli yhdistetty, jossa ensimmäinen 8 km pulkan kanssa ja toinen kierros koirahiihtona. Pikattina lisänä tähän kilpailumuotoon liittyy yhteislähtö. Tiedossa oli, että tilaa ei olisi ja sitä ei luultavasti annettaisi. Karma aloitti todella hyvin koko pulkkamatkan se juoksi kärjessä. Aina kun toinen koira yritti rinnalle oli mentävä tasatyöntöä, kun rata oli niin mielettömän kapea. Vaihtoon tulimme norjalaisten ja tsekin kanssa yhdessä kasassa. Vaihdossa jäimme viidenneksi, kun en saanut tehtyä vaihtoani niin nopeasti kuin toiset. Saimme kärjen kiinni jo kuitenkin n. 2 km hiihdon jälkeen. Tämän jälkeen sitten mentiinkin kolmantena auraten Karlsenin ja Åasebyn perässä. Loppusuoralle tullessa sitten Karma päätti yrittää ohitusta hangen kautta ja eihän siinä auttanut kuin yrittää seurata. Niin me sitten tultiin 150 m kolme naista ja koiraa rinnakkain maaliin. Lopputuloksena hopeatila, kulta hävittiin koiran päänmitalla! Harmittaa tietysti, mutta parempi näin kuin hävitä vielä hopeakin päänmitalla.

24.1.2009-28.1.2009

Saatiin lupa jättää vuokra-auto Kanadaa, mutta omin avuin oli päästävä Kanadasta nyt New Yorkiin. Tämä ei sitten ollutkaan niin helppoa, kun vuokra-autoja ei niin vain ajetakaan Kanadasa USAan ja jätetä siinne. Saatiin vuokrattua 3 henkilöautoa, joita sitten Hannu, Marika ja minä ajettiin kohti New Yorkia. Saavutettiin kuin saavutettiinkin New York ehjin nahoin. Ma iltapäivällä Hannu, minä, Jessi ja Karma lähdettiin lentämään kohti Helsinkiä. Matka meni nukkuessa ja nyt oli taas sopeutuminen 7 tuntia myöhäisempään aikatauluun. Majoituimme Helsinkiin lentokentän läheisyyteen ja jäätiin odottelemaan Marikaa, Onnia ja Samia, jotka tulisivat ke aamuna. Reissussa olon aikana Helsinki oli saanut lumipeitteen. Olipa mukava tulla kotimaahan. Edessä oli kuitenkin vielä koko keskiviikon kestävä kotimatka, ajoimme aamusta iltaan Pudasjärvelle asti hakemaan Maxia. Kylläpä sitä olikin tullut jo reissussa ikävä!

Hieno oli reissu Appalakeille! Lentomatkustaminen koirille ei toisiaankaan ollut herkkua, mutta näyttivät toipuvan sen aiheuttamasta järkytyksestä yllättävän nopeasti. Matkan rasitukset erityisesti Karmalle olivat kovat, kun se juoksi upeasti 4 päivän aikana 64 km kovissa olosuhteissa. Voi olla, että loppukauden kisoihin reissu jättää jälkensä, mutta tämä oli kautemme päätavoite ja tavoitteet tuli ylitettyä monin kerroin.

 

 

 

 

Vanhemmat kirjoitukset »